Näyttöportfolio

Opettajaopiskelija: Marko Heikkinen
Tutoropettaja: Janne Länsitie
Esitystapa: Suullinen esitys + diasarja
Esitysajankohta: 4.6.2015 klo 16.30 alkaen
 

Mistä kaikki alkoi - Miten päädyin opettajakouluun

Keväällä 2013 IT-alan rakenneuudistuksen myllerryksessä minulle tarjoiltiin tahtomattani mahdollisuus tehdä välillä jotain muuta kuin kehittää tietojärjestelmiä.

IT-alan työtilanteen ollessa Oulussa jokseenkin mahdoton, päätin opiskella. Päädyin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan liikuntabiologian laitokselle opiskelemaan hyvinvointiteknologiaa. Opinnot sujuivat hyvin, jopa niin hyvin, että päätin opiskella samalla jotain muutakin annetun kahden vuoden määräajan sisällä. 

Ystävät ja sukulaiset olivat maininneet, että minulla saattaisi olla taipumusta opettajuuteen. Hain Jyväskylän yliopiston aineenopettajakoulutukseen. Tulin valituksi täysillä pisteillä, mutta lopulta päätin jättää paikan ottamatta, koska perinteisen päivälinjan opettajakoulutus olisi ollut liiaksi aikaan ja paikkaan sidottu. Onneksi löysin OAMK:n AMOK:n! Hain ja pääsin! Siellä saisin opiskella virtuaalisesti verkossa, omaan tahtiin, omaan aikaan... sopi minulle täydellisesti!

Opiskelijakokemus

Ennen ammatillista opettajakorkeakouluakin olen ollut ahkera opiskelija. Tänä kesänä realisoituvan liikuntatieteen maisteriuden lisäksi olen ehtinyt opiskella automaatioteknikoksi 90-luvun alkupuolella, ja tietojenkäsittelyn FM:ksi 2000-luvun alussa. Opiskelijakokemusta on siis teknillisestä oppilaitoksesta ja kahdesta yliopistosta. Kaikissa näissä oppilaitoksissa opetus on ollut jokseenkin samanlaista, perinteistä: Luentoja ja tenttejä. 

Saapuessani 9.6.2014 eApe-ryhmämme ensimmäisille lähipäiville AMOK:n tiloihin, koin vallankumouksen, joka oli tapahtunut sillä välin kun olin ollut pois ammattikorkeakoulukuvioista. Opetus oli muuttunut radikaalisti tällä välin. Opetus oli aktivoivaa, keskustelevaa, opetusmenetelmiä oli vaikka muille jakaa, sen sijaan, että opettaja olisi luennoinut kalvonsa ja lähtenyt kotiin. Aluksi olin ihmeissäni, että voiko näin edes opiskella, mutta kun ymmärsin kuinka mukavalla tavalla oppiminen tapahtui, tajusin, että tämä on tulevaisuus.

Opettajakokemus

Aikaisempaa opettajakokemusta minulla ei opiskeluja aloittaessani ollut. Toki olin jo keskipitkän työuran omaavana joutunut moniin tilanteisiin, joissa pääsee kouluttamaan ja ohjaamaan toisia. Tästä näkökulmasta olin kuin tyhjä taulu, alttiina omaksumaan nykyaikaisia opetusmenetelmiä.

Tärkeimmät opit

Opettajakoulutuksen aikana kaksi asiaa nousi minulle ylitse muiden: Opetusmenetelmät ja opetusharjoittelu.

Ryhmämme oli siis verkko-opetusryhmä. Tämä toi mukanaan verkkopedagogiikan ja tietotekniikan opetuksessa. Verkko-opetus rajoittaa, mutta toisaalta mahdollistaa myös paljon. Tästä käytiin mukava väittelykin erään oppimistehtävän tiimoilta. Lähes jokaisen virtuaali-istunnon yhteydessä pääsimme todistamaan uutta luovaa opetusmenetelmää, jonka joku ryhmistämme oli kehittänyt. Jos vallankumous opetuksessa oli tapahtunut jo yleisellä tasolla, niin verkko-opintojen osalta voidaan puhua jo toteutuneesta utopiasta.

Mielestäni ammatillisen opettajan tärkein tehtävä on olla vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. Vuorovaikutus mahdollistaa kaiken: Oppijaan tutustumisen, lähtötilanteen kartoituksen, motivoinnin, arvioinnin, luottamuksen. Opettajan tehtävä on olla sitoutuneesti mukana opiskelijan matkalla. Oppaana tiedon ja sen soveltamisen uuteen maailmaan. Matkan varrelle voi sattua monenlaisia asioita, mutta jos opas on valmiina, uskon että kaikesta selvitään. Mielestäni substanssiosaaminenkaan ei ole yhtä tärkeää, kuin taito ohjata ja opastaa opiskelja löytämään omat menetelmänsä oppia ja kyky opastaa opiskelija uuden tiedon äärelle.

Opettajaopiskelujeni kliimaksi oli opetusharjoittelu, jonka suoritin OAMK:n liiketalouden yksikössä työhyvinvointia opettaen. Oli todella hienoa päästä käyttämään niitä opetusmenetelmiä, joita olin oppinut. Opetusharjoittelu oli lähiopetusta, jolloin aivan kaikkia verkko-opinnoissa opittuja menetelmiä en päässyt soveltamaan. Olin todella utelias näkemään miten opitut asiat toimivat käytännössä. Tämä varmasti näkyi myös oppilailleni intona, valmistautumisena ja omistautumisena.

Työhyvinvointikurssillani oli ilmoittautuneita opiskelijoita yli 50, joista 41 lopulta sai arvosanan. Näistä n. puolet suoritti kurssin lähiopiskeluna. Sain luotua heihin vuorovaikutussuhteen. Opin jokaisesta opiskelijasta jotain erityistä, minkä otin huomioon palautteessani hänelle. Kuten teoriankin kautta olimme jo oppineet: jokainen on yksilö, toiset tarvitsevat erilaista opastusta ja motivointia kuin toiset. Huomasin, että henkilökohtainen ohjaamiseni adaptoitui sen mukaan millaisen käsityksen olin kustakin opiskelijasta itselleni luonut. Etäopiskelijoita en tavannut, mutta palautetuista tehtävistä pystyin päättelemään paljonkin.

Ohjaavan opettajan arvion mukaan kehityin opetusharjottelun aikana kiitettävästi. Vaikka olinkin jo päässyt nauttimaan uusimpien opetusmenetelmien ilosanomasta, kokemattomuus opetustilanteessa meinasi johtaa luennointiin, minkä onneksi sain heti katkaistua aktivoivan opetustavan hyväksi. Ohjaava opettaja ja opiskelijat pitivät minua palautteeensa mukaan hyvin rauhallisena ja  valmistautuneena sekä asiani osaavana opettajana. Kurssi oli aiemmin nimellä Työhyvinvointi ja Liikunta. Tällä verukkeella painotin omaa substanssiosaamistani liikuntatiedettä. Tästä sain palauttena maininnan aavistuksen omaisesta liiallisesta painottamisesta työtyvinvoinnin yksilönäkökulmaan.

Opetusharjoittelu ylitti odotukseni. Opiskelijani olivat fiksuja nuoria, joiden kanssa oli ilo ja kunnia toimia. Ammattikorkeakoulun aineksen laatu yllätti minut. Opettajan ura on todellinen vaihtoehto minulle. Urkeneeko ura sillä saralla, vaiko jollain toisella saralla, sen aika näyttää.